Pölypuheen lisäksi tämän vuoden kokonaisuuteen kuului myös rytmipajoja, biisipajoja ja palvelutalokonsertti. Viimeksi mainitusta saimme paljon valitusta, sillä se kuulemma loppui liian pian.
Rahatkin loppuivat liian pian. Näin käy usein, siis ainakin jos sattuu piipahtamaan Savukosken must-paikassa eli Korvatunturin puodissa. Allekirjoittanut yritti parhaansa selvitäkseen tänä vuonna vain pelkkien postikorttien ostolla, mutta pieleen meni. Taas.
Uskomatonta on myös se, että allekirjoittanut on reissannut Lapissa 1-2 viikkoa kuussa vuodesta 2017 saakka näkemättä KERTAAKAAN revontulia. Ja eikös nytkin käynyt niin, että sinä ainoana iltana kun luotimme siihen että iltapäivän sumu on edelleen paikalla emmekä menneet ulos, olikin tullut hetkellinen tyven ja täräyttänyt 15 minuutin revontulinäytöksen jossa oli ollut jopa harvinaisia pinkkejä lieskoja! Ja mitä Kattilan muusikot tekivät sillä aikaa? No. Toinen miksasi biisipajan tuotoksia ja toinen kirjoitti työsähköposteja, niin ettei kumpikaan varmasti nähnyt mitä ulkona tapahtui! #facepalm #ehkäsittenjoskus
Kiertueetkin jatkuvat! Kahden viikon päästä allekirjoittanut suuntaa Kainuuseen tekemään alueen uusien kulttuurikasvatussuunnitelmien näytepajoja.
Pysykää kuulolla!
Henna